Raadeltu sielu

haluan vajota hulluuden syövereihin kadottaa viimeisetkin järjen rippeet ja vain nauraa, nauraa, nauraa kunnes kuolen

Valkoinen kylmä metalli verijuova valu viermäriin Tämä sairaan kaunis maailmani romahtaa kuin korttitalo

sydän polttava kuuma kekäle rinnassa kiehuu ja poreilee kattila täynnä sulaa laavaa tulta ja tulikiveä se palaa  viha on voimaa  ja sielu palaa tulessa mustat silmät musta sydän mustat ajatukset olen tulta ja tulikiveä olen helvetin roihu joka polttaa ihmisten silmät palan kirkkaimmalla liekillä kunnes sammun ennen aikojani

tuhansia ajatuksia miljoonia muistikatkoja en muista menneisyyttä en näe tulevaisuutta on vain mustia aukkoja joihin upota loputtomasti

minussa huutaa miljoona ääntä ruosteinen partaterä iholla kylmä metalli kuuma veri likainen viemäri sykkivää tuskaa ruosteinen euforia sairaan kaunis maailmani veitsenterällä

Muistot tarttuvat mielen lihaan kiinni Eivät lähde kulumallakaan Vain savuvanat nousevat Kun mieli palaa pohjaan Seuraava aamu Aina uusi painajainen

Iltapäivän kuolleet tunnit Ajan ja tarkoituksen tuolla puolen Masennuksen musta voima syö minua elävältä Ei mitään horisontissa Paitsi kuolema

Jumala on hylännyt minut Yksin autiomaahan Vailla päämäärää ja tarkoitusta Ikuisesti vaeltamaan Kunnes aamun kirkas valo polttaa minut tuhkaksi

Kaikki unelmat kuolleet Jäljellä vain tyhjyys jota ei voi täyttää Sydämen tilalla reikä joka imee kaiken valon Ja minä olen musta olen päästä varpaisiin Pahuutta pullotettuna Halusin rakastaa Mutta sairaus vei minulta kaiken Minut on rikottu osiin Hajotettu molekyyleiksi Tämä kokonaisuus joka jäljelle jäi Ei ole mistään kotoisin

Kovat kasvoni eivät hymyile Ne tuijottavat välinpitämättömästi ikkunasta ulos Kukaan ei näe Kuinka murenen pala palalta maan rakoon

Joka nurkan takana Vaara, vaara! Juokse kovempaa, juokse pidemmälle Juokse ikuisesti Kunnes kuolet Mutta älä missään nimessä katso taaksesi Demonit ovat vahvoja ja ne jahtaavat sinua ikuisesti Kunnes et enää jaksa juosta Ja annat lopullisesti periksi

Vankilani lukot eivät murru Vahvinta terästä, tulessa taottu Sammumaton roihu sisälläni Helvetillinen palo joka pimentäisi itse auringonkin Liekkini sammuu pian, palaa loppuun Minäkin olen loppu Kukaan ei sitä vielä tiedä Ne kysyvät miksi ja ihmettelevät Minä en jaksa ihmetellä enää mitään Olen kysymykseni kysynyt, vastausta saamatta Kello käy ja aika loppuu kesken Niinkuin sillä on tapana

Mitä on elämä tässä vankilassa? En tahdo maanpäällistä helvettiä, olen jo kärsinyt tarpeeksi Vaan saanko sitä itse päättää Milloin on tarpeeksi ja mikä riittää

Luuni murenevat autiomaan hiekkaan Muuttuvat tuhkaksi Niinkuin maailma Jonka kauneus on pian muisto vain

Sydän puhki ja loppuunkulunut Tuska on valtameren syvyinen Loputon, päättymätön Kipu luissa ja ytimissä Niin suuri että sanat loppuvat kesken

Syöpynyt mieli Akkuhappoa täynnä Yönmustat ajatukset vainoavat Päivin ja öin Kytevä vihan hiillos Liekki joka ei sammu Minun helvettini Nyt ja ikuisesti

Haluaisin repiä valheen verhon heidän silmiensä edestä Jotta he näkisivät minut Eivätkä jotain harhakuvaa Valheen vankia Joka loi naamion kasvoilleen selvitäkseen helvetistä nimeltä elämä

Sairas veri virtaa suonissani Valheessa hullun elämä Ruma todellisuus Ei pakotietä Olen loukussa, ansassa En pääse koskaan, koskaan pois Minä olen hän, jota kukaan ei näe Tyttö, jolta vietiin tulevaisuus (Sairastan, siis olen)

Voisinpa nukkua talviunta ikuisesti Ja herätä maailmaan Jossa ei ole kipua, yksinäisyyttä, tyhjyyttä Minulla ei ole koskaan ollut mitään eikä ketään Vain oma itseni ja ajatukset Jotka kiertävät hämäriä sairaita ratoja Olen ollut liian kauan yksin Jotta voisin enää rakastaa Edes sietää ketään lähelläni Miten se olisi mahdollista Kun en siedä edes itseäni Haluan maailman, joka ei jätä minua yksin Tiedän, toiveeni liian suuri on, mahdoton toteuttaa Mutta minähän olen sellainen Aina toivonut liikoja

Paine nousee kuin höyrykattilassa Vuotaa minusta ulos pienenpieninä verihiutaleina Joita viillän ranteeseen kun kukaan ei näe Tuhoan itseäni hienovaraisesti ja hiljaa Se tuottaa minulle salaista tyydytystä Olen sairas, tiedän sen Paremmin kuin kaikki lääkärit ja psykiatrit yhteensä En vain osaa parantaa itseäni Eikä kukaan toinen voi minua parantaa

Haluan pois tästä elämästä Johonkin toiseen elämään Jonkun toisen elämään Miten jaksaisin eteenpäin Kun ainoa valo horisontissa on vastaan ajava juna?

Tartun auringon viimeisiin säteisiin Kuin hukkuva köyteen Katson kuinka valopallo vajoaa hiljalleen horisonttiin Ja itken jo etukäteen talven piemyttä ja kylmyyttä Jotka tarttuvat rautakourillaan minuun Ja täyttävät sydämeni kolealla tuulella Katoan talven pimeyteen Loputtomiin yksinäisiin hetkiin Mustiin myrskyihin Jotka piiskaavat sieluani loputtomasti

Heidän tekonsa mustat kuin synti Heidän sanansa viiltävät kuin partaveitsen terä Kipeitä, syviä, ilkeitä haavoja Vuotavia, märkiviä haavoja Ja lopulta ranteet täynnä itseaiheutettuja haavoja Joihin äiti vain tokaisi että jaahas ja meni menojaan

Aurinko, tuo verenpunainen viiva horisontissa Laskee jo taivaanrantaan Valo pakenee Enää vain häivähdys purppuraa Pian koittaa talvi ja ikihorros Vaivun kaamoksen pimeään syliin Mustiin uniin, jotka piinaavat hereilläkin Ikiyön tummuus on pian seuranani Ja yksinäiset ajatukset En halua talven tulevan Tahdon lentää vapaana kuin muuttolinnut Kohti etelää ja aurinkoa Silti talvi tulee Murskaa minut alleen jäisellä kourallaan Ja minä olen yksin pakkasen keskellä Vailla ketään, joka lämmittäisi Pitäisi edes hetken kädestä kiinni

Tuska ei ole pelkkää ulvontaa Tuska on hiljaista nyyhkyttämistä Kun tuntuu, että kuolee vaikkei kuolekaan Se saa haukkomaan henkeä hysteeristen itkunpurskahdusten välissä Rukoilemaan pikaista kuolemaa, jotta saisi edes hetken levon Tuska on kuin unissakävelyä valvemaailmassa Olet hereillä, näet kaiken, tunnet kaiken Mutta et pysty liikkumaan Katsot vain vierestä kun elämä virtaa ohitse Ja sinä haluaisit olla mukana siinä virrassa Kulkea samaa tietä kuin muutkin Mutta tiedät, että se ei ole sinun tiesi Tuska ja hiljaisuus, yksin itketyt kyyneleet pimeässä Se on sinun tiesi, sinulle annettu Sinulle määrätty Ja se tuska tekee sinut hulluksi Mutta eikö se niin ole, että lopulta tämä elämä tekee meidät kaikki hulluksi?

Tiedätkö miltä tuntuu Kun sydäntä revitään rinnasta ulos Kun tuska on niin suuri, ettei voi edes huutaa Kun ääntä ei enää lähde, aivan kuin äänijänteet olisi leikattu poikki Kun sydän on niin kipeä, että se ei jaksa elää vaan kuolee mustana möykkynä rintaan Minä voisin opettaa teille paljon tuskasta Olen katsokaas asinatuntija tällä saralla Tuska ja kuolema, niistä minä osaisin kertoa... Tiedäthän, että kipuun voi kuolla Myös henkiseen

Maailma on kuollut ympäriltäni Sisimpäni on kuolemaisillaan Toivo on enää hajanaisia rippeitä Joista mieleni hädin tuskin jaksaa pitää kiinni Pian en enää näe toivoa  Musta pimeys peittää sen näkyvistä Yötäkin mustempi pimeys peittää kaiken alleen Sammuttaa rinnassa sykkivän sydämen Kaunis olisi kuolla tänä yönä Pimeän tähtitaivaan alla

Olen kyllästynyt elämään Väsynyt.... Kuolemanväsynyt Liikaa menneisyyttä, liikaa traumoja Liikaa kaikkea Minä olen syntynyt häviämään

Olen yrittänyt kaikkeni, antanut liikaakin Revin selkänahastani loputkin jaksamisen rippeet Ja  heitin ne tähän elämän peliin, jotta voittoarpa lankeaisi edes kerran minunkin kohdalleni Niin ei koskaan tapahtunut Minä en voittanut, minä hävisin Pelissä nimeltä elämä

Hetken päästä Kuolema korjaa jälleen satoa Ja kuu on verenpunainen varjo mustalla taivaalla

Hulluus huutaa mielessäni Mielelleni Repii minua kahtia Pala palalta järki hajoaa Pian minussa ei ole mitään jäljellä Paitsi tuhoa ja kuolemaa He rikkoivat, joihin luotin Hekin rikkoivat, joihin en luottanut Hukun näihin petollisiin syvyyksiin Mieleni sammioihin Jotka ovat täynnä tuskaa

Sydämeni kylmenee askel kerrallaan Tätä menoa se on kuollut kuin kivi Alaston ja paljas erämää tuulten purtavana Ne pettivät minut kaikki Yksi kerrallaan Söivät unelmani Jauhoivat hampaillaan maan tomuun Ei ole enää unelmia On vain kylmää, kuollutta lihaa On vain katkera, kyyninen minä Josta on tullut vanha ja väsynyt Aikakausia vanhempi

Sydämeni voisi yhtä hyvin repiä rinnasta ja heittää menemään Helvettiäkö sillä teen, kun se tuottaa vain pelkkää tuskaa.

Puukkoa käännetään taas haavassa Sydämeni vuotaa mustaa sappea Kauna, viha, katkeruus Sieluni syvintä polttoainetta

Putoan ilman halki Ei ojentuvaa kättä Ei turvaverkkoa Minä putoan, putoan läpi ajan ja avaruuden Pohjalle asti

Olen raadeltu sielu Elän keskiyötä Kuljen valtatien reunamilla Siellä missä ei aurinko paista Kunpa saisin joskus itseni takaisin